maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kirje Amerikasta!

Posti toi perjantaina Amerikan-kirjeen, jota olin malttamattomana jo odottanutkin.

Lähettäjä on Alaskassa vaikuttaneen suomalaissukuisen kasvinjalostajan Arvo Kallion vanhin tytär Lisa Mesedahl, joka asuu Minnesotan Duluthissa. Tytär oli monien vaiheiden jälkeen saanut Terroir Seeds -siemenfirmalta Arizonasta hankittua minulle erikoiserän isänsä mukaan nimettyä ’Kallio’-tomaattilajiketta. Muutoin 'Kallio' on jo poistunut Terroir Seedsin valikoimasta.
'Kallio'-siemenpussin ohessa kirjeessä oli kopio vuoden 1970 esitteestä, jossa kuvaillaan Arvo Kallion jalostamaa kaupallista lajiketta 'Early Tanana' sen ollessa uutuus.

Kuten postauksessani ”Alaska opettaa” -kirjoitin, Arvo Kallio (1917-1997) syntyi Minnesotan Duluthissa suomalaislähtöiseen perheeseen.  Hänen Anna-äitinsä oli kotoisin Jämijärveltä Satakunnasta; Frank-isän lähtöpaikasta Suomessa ei ole tietoa. Arvo Kallio työskenteli  vuodet 1950 - 1968 Alaskassa Fairbanksin yliopiston maa- ja metsätalouskoeasemalla paneutuen lyhyen kasvukauden tomaatin, kaalin, maissin ja mansikan jalostukseen. Tämän jälkeen hän palasi Minnesotaan ja tutki muun muassa perunaa.
’Kallio’-kanta on sivujuonne hänen jalostustyöstään Alaskassa. Arvo Kallio teki keväällä 1954 kontrolloituja risteytyksiä, ja niistä valittiin kaupalliseen lisäykseen ensinnäkin Alaska 6350 -lajike, joka tuli myöhemmin tunnetuksi nimellä ’Early Tanana’ ja on edelleen viljelyssä Amerikan pohjoisilla alueilla.

Arvo Kallion kerrotaan tuolloin, noin 1950-luvun puolivälissä, tuoneen jotain muuta tomaatinsiementä mukanaan Alaskasta Minnesotaan ja antaneen sitä eräälle ystävälleen. Tämä piti kannan hengissä nykypäiviin asti ja toimitti sen Terroir Seeds  -siemenfirmalle vuonna 2008.

Lisätietoa 'Kalliosta' löytyy tästä lähteestä - josta 'Kallion' olemassa olon alun alkaen bongasinkin. 
http://tatianastomatobase.com/wiki/Kallio

*   *   *   *
Sata siementä varmistaa, ettei ihan heti kesken lopu.

Koska siemenpussi nyt tuli näin myöhään, pääsen kylvämään ja tutkimaan ’Kalliota’ vasta ensi keväänä, mutta olen niin onnellinen, että se on nyt kokoelmassani.

'Kallio' on siemenpussin kuvauksen mukaan pensastomaatti, jonka hedelmä on peruspunainen, sydämen muotoinen ja läpimitaltaan 5-8 senttiä.


Uskon, että jokin mielenkiintoinen mutkallinen matka lähiaikoina saattaa käsiini myös Kallion tunnetumman lajikkeen eli ’Early Tananan’ siemeniä.


*   *   *

En lakkaa ihmettelemästä sitä faktaa, että pieneen siemeneen on pakattu se valtava määrä informaatiota, jonka pohjalta siemenestä kasvaa juuri tietynlainen kasvi. Siemen kantaa mukanaan ohjeet kasvin korkeudesta, lehtien ja kukkatertun muodosta, hedelmän väristä, koosta ja mausta – ja kaikki muut yksityiskohdat.

Lisäksi tunnen, että tällaisen avopölytteisen tomaattilajikkeen siemen kantaa mukanaan tervehdystä menneisyydestä, jalostajaltaan ja hänen ajastaan.
Siksi rakastan näitä tomaattitarinoita!

6 kommenttia:

  1. Hieno juttu, onnittelut suomalaisvaikutteisen lajikkeen saajalle!
    Ehkä ensi vuonna jaksat jakaa pari siementä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Muutama siemen varmasti liikenee.

      Poista
  2. Ihanaa, että uurastuksesti tällä saralla palkittiin! Aivan mielettömän hienoa, jos saat tämän Kallio-tomaatin säilymään ja ehkä leviämään täällä Suomessakin. Kyllä se 'Early Tananakin' aivan varmasti on tulossa :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tämä salapoliisityö on ollut älyttömän hauskaa - ja se jatkuu edelleen. Pari mahdollista meiliosoitetta Alaskassa on tiedossa...

      Poista
  3. Arvo Kallion isä Frank Kallio, oli kotoisin Porista. Häenen isänsä oli Malakias Kallio ja äiti Maria Katajisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. En ole huomannut mielenkiintoista viestiäsi ennen! Voitko ottaa yhteyttä: ritva.setala@gmail.com

      Poista